Tavaramerkkiparodia

Tavaramerkkiparodiasta, kuten tekijänoikeusparodiastakaan, ei ole juuri ole kotimaista oikeuskäytäntöä. Suomen laissa ei myöskään ole nimenomaista tavaramerkinhaltijan yksinoikeuden rajoitusta.

Tavaramerkkilain 2 § määrittelee tavaramerkin yleispiirteisesti:

Tavaramerkkinä voi olla mikä tahansa elinkeinotoiminnassa käytettävä erottamiskykyinen merkki, joka voidaan esittää graafisesti.

Tavaramerkki voi olla esimerkiksi sanamerkki, kirjainmerkki, numeromerkki, tavaran päällys (esimerkiksi Coca Cola -pullo) tai yhdistelmämerkki. Tavaramerkkiin voidaan saada yksinoikeus rekisteröimällä se kansallisesti tai kansainvälisesti tai vakiinnuttamalla se.  

On tavallista, että yrityksen tuotteeseen tai brändiin liittyvät graafiset merkit saavat suojaa sekä tekijänoikeudellisina teoksina että tavaramerkkeinä, joten tavaramerkkiparodiassa molempien näkökulmien punninta on tarpeen. 

Tavaramerkkilain 6.1 §: Suoja sekaannusvaaraa vastaan

Tavaramerkkilain 6.1 §:n mukaan yksinoikeus sisältää sen, ettei muu kuin tavaramerkin haltija saa ilman suostumusta käyttää elinkeinotoiminnassaan tavaroittensa tunnuksena samaa merkkiä tai merkkiä, joka aiheuttaa sekaannusvaaran tavaramerkin haltijan merkkiin.

Säännöksessä tarkoitettu sekoitettavuus edellyttää, että uutta merkkiä ja tavaramerkin haltijan puolustamaa merkkiä käytetään merkittäessä samoja tai samankaltaisia tavaralajeja. Tavaramerkkisuojaa saadaan siis tällä perusteella pääsääntöisesti vain kilpailijoita vastaan.

Siten tavaramerkkiparodia voitaisiin katsoa 6.1 §:n tarkoittamalla tavalla sekaannusvaaraa aiheuttavaksi vain, jos sitä käytetään elinkeinotoiminnassa ja samassa tavaralajissa kuin parodioitavaa merkkiä. Esimerkiksi tavaramerkkiä parodioivan taideteoksen yhteydessä säännös siis tuskin tulisi sovellettavaksi, ainaakan siinä tapauksessa, että kyseessä on edellä tekijänoikeusparodian yhteydessä käsitelty aito parodia, joka ei aiheuta sekaannusvaaraa.

Tavaramerkkilain 6.2 §: Laajalti tunnetun tavaramerkin suoja

Tavaramerkkiparodia ei siis ainakaan taiteessa tule kovin todennäköisesti arvioitavaksi 6.1 §:n tarkoittamana sekaannusvaaraa aiheuttavana merkkinä. Parodian kannalta ongelmallinen säännös onkin “tavallista” tavaramerkkiä laajemman kielto-oikeuden perustava tavaramerkkilain 6.2 §, joka koskee laajalti tunnettuja tavaramerkkejä. Se ei edellytä, että merkit olisivat sekoitettavissa toisiinsa, vaan käyttö voidaan kieltää myös esimerkiksi mainehaitan perusteella.

Kielto-oikeus ei myöskään edellytä, että merkkiä käytettäisiin samanlaisissa tavaroissa kuin joissa merkin omistaja sitä käyttää.

Jos tavaramerkki on Suomessa (1) laajalti tunnettu ja merkin (2) aiheeton käyttö merkitsee (3) tavaramerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle, kukaan muu kuin se, jolla on yksinoikeus tavaramerkkiin, ei saa (4) ilman tämän suostumusta käyttää (5) elinkeinotoiminnassa merkkiä, joka on (6) sama tai samankaltainen kuin laajalti tunnettu tavaramerkki, vaikka tavarat, joita varten merkki on, eivät ole samoja tai samankaltaisia kuin ne, joita varten laajalti tunnettu tavaramerkki on suojattu.

Jos parodioidaan laajalti tunnettua tavaramerkkiä, eli merkkiä, jonka merkittävä osa kohderyhmästä tietyllä maantieteellisellä alueella tuntee, sallittavuutta arvioidaan näillä kriteereillä:

1) Onko suojattu tavaramerkki alueella laajalti tunnettu?

2) Onko suojatun merkin käyttö teoksessa aiheetonta?

3) Käytetäänkö teoksessa toisen merkin erottuvuutta tai mainetta epäoikeutetusti hyväksi, tai onko käyttö haitaksi merkin erottuvuudelle tai maineelle?

4) Onko käytölle saatu tavaramerkkioikeuden haltijan suostumus?

5) Onko merkin käyttö teoksessa luettavissa käytöksi elinkeinotoiminnassa?

6) Onko teoksessa käytetty merkki sama tai samankaltainen kuin laajalti tunnettu tavaramerkki?

Suomen tavaramerkkilaki perustuu EU:n tavaramerkkidirektiiviin (2008/95/EU). Siten tavaramerkkilakia on tulkittava tuon direktiivin, sekä sitä koskevan EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa. Ratkaisukäytännössään tuomioistuin on painottanut tapauskohtaista ja kaikki merkittävät seikat huomioivaa kokonaisharkintaa. 

Laajalti tunnetunkin tavaramerkin käyttäminen eri tavaraluokkaan kuuluvassa, epäkaupallisessa parodiataideteoksessa siis voisi tulla arvioitavaksi sallivammin kuin vastaava ei-taiteellinen ja kilpaileva käyttö. Tavaramerkkiparodian sallittavuus on kuitenkin arvioitava erikseen jokaisessa tapauksessa.

Taiteessa tapahtuvalle tavaramerkkien käyttämiselle voidaan hakea oikeutusta yhteisön tavaramerkkejä koskevan EU:n asetuksen (2015/2424/EU) johdanto-osasta:

Kolmansien osapuolien toimesta taiteellista ilmaisua varten tapahtuva tavaramerkin käyttö olisi katsottava oikeudenmukaiseksi, kun siinä samalla noudatetaan hyvää liiketapaa. Lisäksi tätä asetusta olisi sovellettava tavalla, jolla varmistetaan perusoikeuksien ja -vapauksien sekä varsinkin sananvapauden täysimääräinen kunnioittaminen.

Direktiivin johdanto-osassa ei voida säätää sitovista velvoitteista, mutta sitä voidaan käyttää apuna artiklatekstien tulkinnassa. Tätä toteamusta ei siis voi soveltaa suoraan sellaisenaan, varsinkaan kansallisiin tavaramerkkiriitoihin, joita koskee eri säännöstö kuin EU:n laajuista yhteisön tavaramerkkiä. Kohdasta voidaan kuitenkin päätellä, että EU:n lainsäätäjät ovat heränneet taiteellisen ilmaisun suojan tarpeellisuuteen myös tavaramerkkien suhteen.

Lähteet:

Haarmann, Pirkko-Liisa 2014: Immateriaalioikeus.  Helsinki: Talentum 2014.

Pakarinen, Mia 2006: Eurooppalainen tavaramerkkioikeus ja tavaramerkin suoja-alaa koskevat säännöt. Defensor Legis 1/2006.

Pitkänen, Anu: 2007 Tekijänoikeudella suojattu parodiatavaramerkki immateriaalioikeusstrategiana. Teoksessa Sorvari, Katariina (toim.): Teollisoikeudellisia kirjoituksia VIII. Turku: Turun yliopisto 2007.